Archiv für ‘Birgit Schwenk’ luokka

Takaisin elämään!

08.07.10

kirjailija: Birgit pivot | luokka: Birgit pivot, Sisällä Team

Ja, ja, ja….

wieder henkiin, takaisin todellisuuteen! Elämä on kiinni kanssa minua taas. mennessä 10 Days eristäminen vanha urheilu sisäoppilaitoksessa ja kauniisti sijaitseva, vei minut takaisin todellisuuteen. Alle seitsemän tuntia saapumisensa jälkeen Frankfurtissa, eikä neljän tunnin kuluttua olin laittanut minut vuoteeseen, soi herätyskelloni ja jouduin hypätä sängystä työssäni noudattavat.

Se kaikki vähän surrealistinen…Olinko todella vain 10 Tage tila loppuu? Se vaikuttaa niin paljon ennen. Näin paljon ohitti minut…jotain Olin peloissani, kun luin tänään lehdestä, Olemme laajentaneet President. Ei ollut ainoastaan ​​keskustelua ehdokkaista?

Pilaantuneita Työskentelen yhä. Minun Kollgen ihme, kun seison päämäärättömästi toimistossa ja kalenterini etsii minun nimitykset selbsständig koordinoimaan. Joskus olen taipuvainen ottamaan minun fläppitaulun paperille ja ripustaa minun päivä näkyvissä. Luin Facebookissa, että toiset niin menee. Se on hyvin nopeasti “kasvaa” olla, ja siitä “passiivinen rooli” tulla ja itsenäisesti suunnitella eloon. Vaikka se oli miellyttävä, joskus sammuttaa aivot.

Mitä jää jäljelle 10 päivää WM? Sekoitettu tunne. hienoja hetkiä, kananliha, mutta myös pettymys ja kyyneleitä henkilökohtaisista ja urheilullinen suorituskyky. kuitenkin on se suurempi ylpeys loppuun taistelut. ei tarvitse olla haudattu hiekkaan päänsä ja tarjosi hyvän show'n.

Christiane on aiemmin kirjoittanut. Olin suosittu kuva. Aika jännittävää olla parrasvaloissa. Jo ennen meidän ensimmäinen peli, tuli kaksi Itävaltalaiset luokseni, kysyä minulta sheepishly, jos he voivat puhua minulle. Tietenkin he voivat. jäädytetty lähes kunnioitusta he pyytävät minua reikiä vatsan, Olen myös vastata auliisti. Pelin jälkeen Ruotsia vastaan, Olen kiinni jälleen Itävalta. Tällä kertaa naiset ovat pyynnön. Haluatko tulla kuvatuksi kanssani. hyvin, Lisäksi olen valmis. Se ei ole ainoa ja viimeinen kerta, jossa olen kysytään valokuvan. Meidän bussikuski viittaa itsensä minun suurin fani ja saa valokuvan. Kanadalainen valmentaja sekaantunut minua keskusteluja minun jalkapallo uraa; Kanadassa ja Suomessa tartu osittain viime yönä stillkuvia, todistaa kotona, että heillä oli todellakin taistella tällaisia ​​jättiläisiä; ja tytöt Yhdysvalloista ovat yllättyneitä ja begeister, Mutta usko minua, Olen oikeastaan ​​niin hidasta, Väitän. Paras, mutta pidän lempinimi, on antanut minulle Itävalta. Heidän kanssaan nimeni vain “germinator” kuten Herminator tai Terminator. (*.*)b

Kokoni oli Tukholmassa paitsi nähtävyys, Kuulen kommentaattorit haluat minun naittaa ja tarjosi yleisön jos kiinnostaa saan matkapuhelinnumero. Mitä minun pitäisi tehdä sitä, koska?

Ole ensimmäinen pitävän.

Kohti Tukholmaa – Lähtölaskenta on käynnissä!

14.06.10

kirjailija: Birgit pivot | luokka: Birgit pivot, Blogi, Sisällä Team

Luulen, että on taas aika kaunis Rheinhessen myötävaikuttaa.

Jotenkin joukkuetovereideni kirjoitetut vuodatukset rohkaisivat minua eteenpäin, kirjoita jotain uudestaan, mitä on lentänyt aivoissani koko ajan.

Ainoa kysymys on, mistä aloitan? Steffenin harjoitussuunnitelman kanssa, johon minun on myös annettava tilaa kiireisessä aikataulussa, vai kerronko siitä, kuinka NADA ja kaikki hallinnolliset Schnodder pitävät minut ajan tasalla?

Minulla on paljon asioita, jotka ahdistavat päätäni jatkuvasti. Enimmäkseen hetkeinä, missä olen huomaamatta ja yksin - autossani.

Autoni, myös sellainen aihe. Mitä olen ollut mukana projektissa toistaiseksi "Kilpailuurheilu" juuttunut, riitti ostamaan sinisen rintani. Ei uutta jakohihnaa, ei myöskään kesärenkaita, kytkimen on myös odotettava. Toivottavasti kaikki nämä säästötoimenpiteet kannattavat, ja voin pelata aloittelijaa ja / tai matkustaa takaisin Saksaan mitalin avulla.(*.*)

Mitali - se olisi kiva! Antaisin hänelle kunniapaikan! Olohuoneen seinällä, aivan pokaalien vieressä, että pääsin ratsastusturnauksissani, takaisin kun en tarkoittanut vielä "Vähän" Oli ankka.

Ohje…Ente…mitä aion tehdä, kun olen Ruotsissa?! gut, eläin ei varmasti nälkää niin nopeasti laitumellaan, mutta mitä tehdä ilman sosiaalista hoitoa, josta herra Schwenk nauttii illalla? Hän kärsii? Minä kärsin? Todennäköisesti minä en kuin hän, siksi valokuva hänestä tulee kanssani! (Tietämättömille…Puhun hevosestani)

Kiitos hyvyydestä Minulla on hyvä sielu, mikä on jo olemassa meille, missä aikaa on vähän, ulottuu aseiden alle ja asettaa joskus ylimääräisen hevosvuoron, kun minulla on peliä tai harjoittelua Mainzissa. Mielestäni minun pitäisi sanoa kiitos hyville kavereille, aivan kuten toinen vakaa tyttöni, joka muuten ei antanut itsensä turhautua ja antoi minulle taloudellisen lisäyksen syntymäpäivääni varten "Aivosolujen pitäminen terveinä" (Uusi kypärä) on antanut.

Minun on todellakin sanottava kiitos useammille ihmisille, koska ilman ulkoista tukea tämä projekti ei olisi myöskään minulle mahdollista. Minun on kiitettävä kollegoitani, koska ne antavat minun viettää ylityöt Ruotsissa ja kestää paljon, kun tulen takaisin Ruotsista, World Cup ja edessäni joitain ongelmia. mielestäni, se häiritsisi minua paljon! Kuinka hyvin, että minulla ei ollut ajatusta koristaa toimistomme mustalla-punaisella kullalla ja kylttillä „Team Saksa“ roikkuu ovella! (^. ^)b

Veljeni ja tyttöystäväni ansaitsevat silti pienen kiitoksen. Loppujen lopuksi kaipaan näiden kahden häät maailmancupin kautta. Westerwaldin leirin avainsana on "Hanki meille mitali, se riittää kuin häälahja!" No sitten, taistelussa sanoisin!

peli, tuomita, voitto… Ei hittoa, väärä urheilu! Pelaan amerikkalaista jalkapalloa enkä tennistä. Mutta jopa siellä sinun täytyy olla asioita yhdessä, joka vie minut seuraavaan aiheeseeni erittäin tyylikkäällä siirtymisellä. Mitä minä pakkan. Yvonne kirjoitti sen jo, 20 Kilos sis. laitteet. Se on haaste minulle pienelle valaalle. Voit pestä pyykkiä uudessa hotellissa? Kuinka monta kenkäparia nainen ottaa?? Voiko laukku tytön tavaroilla käsimatkatavaroissa? Ripsiväri voi olla kiviaines? Laukku tai trolli? Kuinka paljon alusvaatteita mahtuu kypäräni? Hiustenkuivaaja on välttämätöntä selviytymiseen? Tarvitsen enemmän pitkiä asioita, tai enemmän lyhyt? Berliinissä olevassa junassa on VIP-vaunu meille, vai voimmeko salakuljettaa ensimmäiseen luokkaan? Luuletko, matkalaukkuissa on vielä pieni Saksan lippu? Kotkan kanssa tai ilman? Otan Lappin mukaani, pitää sinut ajan tasalla, ja jätä kirja kotona siitä? Mihin voin asettaa kameran?? Kysymykset, kysymykset….

Kun tulen vanhemmaksi, Minä olen vahvempi. He kutsuvat minua vapaudeksi, aivan kuin heiluttava lippu “ Nämä linjat tuovat minut siihen, mitä oli perjantaina. Aloitus laukaus neljän viikon jalkapallokuumeen. Julkisen katselun avulla voin jo todistaa tekstini turvallisuutesi. Pelkään kuitenkin, että tarvitsen nenäliinoja Tukholmassa, kun laulamme yhdessä "Yhtenäisyys ja oikeudenmukaisuus ja vapaus…"

Ole ensimmäinen pitävän.

Die Chroniken von Aurea Moguntia

06.04.10

kirjailija: Birgit pivot | luokka: Birgit pivot, Blogi, Sisällä Team

Wir haben Ostersonntag und ich bin mir noch immer nicht sicher, was ich von dem letzten Jahr halten soll. So footballtechnisch gesehen.

Beim Auswärtsspiel gegen Bochum eröffnet mir mein Mainzer Coach, dass er mich im Nationalkader haben will, und ich erwidere mit dem Brustton der Überzeugung: “ei! So was werde ich definitiv nicht machen!”. Heute sitze ich am PC und lese mir zum wiederholten Male ungläubig Christianes E-Mail durch, in der steht, dass ich mit nach Stockholm fahren darf. (O.o)

Im Spätsommer kommt die Information, dass ich zum Tryout nach Köln eingeladen bin. Also gut, ich muss ja nicht alleine in die Höhle des Löwen und darf 5 meiner Teamkameradinnen mitnehmen. Das entspannt ungemein. Weniger entspanntund mit einigen Debatten mit meinem Hausarzt verknüpftsind die kaputten Außenbänder, die mich ins Tryout begleiten. Da musste ich mir schon einige Sprüche anhörenAch, du bist eine von den Verrückten, die eine Woche vorm Tryout noch ein Scrimmage spielen!” … “Ja, genau so eine von denen bin ich.Mein Kampfgeist ist geweckt! So was lasse ich doch nicht auf mir sitzen! ATTACKE!

Die Phase des Wartens beginnt. Mal aufgedreht, mal verzweifelt, mal euphorisch, mal am Rande des Wahnsinns. Mein näheres Umfeld muss einiges aushalten. Je näher der Januar kommt, desto höher ist die Wahrscheinlichkeit, dass ich über Schweden, Weltmeisterschaften und Football rede. Kuinka hyvin, dass ich durch Schnee, Skier, Snowboards und Kinder abgelenkt bin. Olen 7.1.2010 um 9:14H erschüttert ein Jubelschrei Österreich. Ich erhalte eine SMS aus good old Germany von Jörg: “Herzlichen Glückwunsch du bist drin, wie alle von uns auch!” Das muss man erstmal verdauen und aufpassen, dass man nicht an seinem Nuttellabrötchen erstickt! \(*.*)/

Der März kommt und mit ihm die Nervosität. Im Büro werde ich regelmäßig gefragt, wann das Camp ist und ob man danach seine Puschel rausholen darf, um mein Cheerleader zu sein. In der Woche vor dem Camp habe ich es schwer, mich auf die Arbeit zu konzentrieren und mich nicht ausschließlich mit der Packliste, der Abfahrtszeit, dem Defense-Playbook und den letzten motivierenden Worten vom Coach zu beschäftigen. Gott sei dank ertrinke ich fast in Arbeit und kann so mein Nervenkostüm aufrechterhalten und muss keine Angst haben, vollkommen am Rad zu drehen.

Und dann ist er da. Der Tag, an dem es auf zu neuen Ufern geht. Der nächste Schritt auf dem Weg zuRuhm und Ehre”.

Nach einer schlaflosen Nacht sammel ich Sharon und Sonja in Mainz ein. Gemeinsam düsen wir 30 Kilometer weiter zu Becky, um dort Michelle zu treffen und ganz umweltschonend mit Erdgas nach Silberborn zu heizen. Zeit haben wir genug im GepäckAch ja, Gepäck haben wir auch genug. Wären wir wie ursprünglich geplant zu sechst ins Camp gefahren, hätten wir ein echtes Platzproblem gehabt. Dabei war das Auto schon ein Van! (O.O)

Eigentlich hatten wir geplant, nochmal gemeinsam die Playbooks durchzugehen, letztendlich haben wir uns jedoch mit Beckys Soziologiezusammenfassung beschäftigt. Simmel und Co. begleiteten uns den ganzen Weg von Frankfurt nach Holzminden.

Silberborn, willkommen im Nirgendwo! Ich bin zwar ein Landkind, aber so ländlich brauche ich es eigentlich nicht. Gefühlte 50 Kilometer kein Aldi, kein Lidl und keine Tankstelle. Moment. Eine Tankstelle haben wir gefunden! Abstoppen, cutten und eng mit der Erdgassäule kuscheln. Wer weiß, ob die hier auf dem Land auch sonntags offen haben! ei, so schlimm war es nicht. Wir sind nur von der falschen Seite gekommen. Von anderen erfahren wir am Wochenende, dass es 10 Minuten entfernt sogar einen McDonalds gibt! Unser Navi ist einfach diätfreundlich!

Das Wochenende ist schnell erzählt. regen, teoria, regen, Training, essen, regen, teoria, Schlammschlacht, schlafen. Aufstehn, essen, teoria, Schlammpackung aus gutem niedersächsischem Moorschlamm, essen, teoria, noch mehr Schlamm, schlafen. Meine neue Waschmaschine wird sich freuen!

Essen. Wichtig! Wichtig! Leider ist die Küche nicht auf über 70 ausgehungerte Frauen ausgelegtzumindest nicht freitagabends. Ich vermute, sie haben nicht mit dieser hungrigen Meute gerechnet, die sich wie Piranhias auf die Bratkartoffeln stürzt. Wer zuletzt kommt, der begnügt sich mit Brot und Salat. Frei nach dem Motto des WochenendesBe flexibleKommentar aus der Küche: “Die Bratkartoffeln waren doch nur Beilage!” *LoL*
Die Küchenfeen haben gelernt. Samstags ist genug da und sonntags gibt es lecker schmecker Gemüsesuppe. Ein ordentliches Steak wäre mir persönlich lieber gewesen. (^. ^)

Und dann war es auch schon vorbei, mit dieser Etappe. Montag morgen wandert die Wäsche in den Vollwaschautomaten und muss leider zweimal gewaschen werden, da sich Silberborner Schlamm tief in Poren setzt. Ich sitze wieder im Büro und genieße die Ruhe, die die Ferien so mit sich bringen. Bin ich erschöpft? Ja. Mental. Die innere Anspannung fällt ab und ich bin wieder im Hier und Jetzt. Zurück in der Realität. Meine innere Manöverkritik sagt mir, dass ich einiges hätte besser machen können. Die Bilder von Andy sprechen eine ähnliche Sprache. Die Trainingseinheiten zuhause sind wieder losgelöst von allem Stress, und ich empfinde es als echte Erholung, wieder mit meinen Mädels herumalbern zu können und zu wissen, dass dies der Bereich beim Football ist, bei dem ich einfach nur Spaß haben kann, ohne den Druck des Scoutings im Nacken zu spüren. Letztendlich sind es zwei Welten. Die Welt der Nationalmannschaft, in der ich Leistung bringen will, weil ich eben eine Nationalspielerin bin und somit einen Leistungssport mache, und die Welt im Verein, wo wir alle spielen, weil es uns Spaß macht und wo man auch maldie Kekse auspackt”, beim Warmlaufen alberne, kindische Liedchen trällert und trotzdem gewinnen will.

Meine Familie, Freunde und Kollegen reagieren mit Jubel auf die E-Mail von Christiane und ich sitze wieder wie geplättet vor meinem Computer und frage mich, wo das vergangene Wochenende geblieben ist. Es ist wirklich surreal. Wir sind mit 5 Mädels aus Mainz nach Silberborn gefahren und fahren genauso weiter nach Schweden. Das Rookie-Team aus dem Süden, das im vergangenen Jahr aus der Taufe gehoben wurde, stellt nach zwei Erstligisten die meisten Spielerinnen der Natio. Und ich? Ich, die immer eine 4, wenn Volleyball gespielt wurde eine 3, in Sport hatte, steht bei einer Weltmeisterschaft im Kader und trägt die Farben ihrer Nation. Kann mich bitte mal jemand wecken? Das muss ein Traum sein! \(*.*)/

Ole ensimmäinen pitävän.